Lavia

Antti Kaukomaan viihdeorkesteri on ollut taas hyvin ansaitulla tauolla

Ei muuten pidä paikkaansa. Yritystä uuden musiikin tekemiseen on ollut, mutta nyt vaan on käynyt niin, että ei oikein irtoa. Olen väsäillyt ralleja ja yrittänyt saada aikaan sellaisia sävyjä, joista itse pitäisin. Olen koittanut rikkoa muottia, tehdä elektronisempaa synttymusaa ja jopa täysin akustista mandoliinispektaakkelia. Olen tehnyt ensin sanoja, sitten säveltä, ja toisinpäin. Mutta ankeaa on ollut. Puristus on kova, mutta tuubi tukossa.

Tällaisen harrastuksen upea puoli on kuitenkin se, että ei tartte, jos ei pysty. Mitään ei tarvitse tehdä loppuun, kaiken voi alkaa alusta, ja taas voi kokeilla jotain ihan uutta. Eikä kukaan sano mitään. Ja puristamatta syntyy hyvä. Tämänkertainen laulu on todellakin pullahti maailmaan ihan itsestään.

Tämän uuden rallin aihio syntyi sohvalla viidessä minuutissa. Sen jälkeen tarkistin muutaman asian Google Mapista, hieroin hieman sanan sälpää, ja vangitsin hetken tietokoneen äänitysnauhalle. Mutta vaikka prosessi oli nopea, niin aika monta asiaa edelsi tätä aktia. Suorituksen takana oli monta tekijää!

Pakkanen

Toissapäivänä oli kova pakkanen. Niinpä lämmitys on kovilla, ja sisäilman kosteus laskee sangen alas. Pahimmillaan se meillä uppoaa alle 20%:n, mutta nyt oltiin 28%:ssa.

WhatsApp Image 2020-02-07 at 22.00.30

Tämä alkaa olla hieman jo haastavaa kitaroiden kunnon kannalta. Kuivassa ilmassa on vaarana, että kitara halkeilee tai sen liimaukset irtoavat. Vähintäänkin otelauta supistuu ja päistään törröttävät otenauhat alkavat haitata soittoa. Itselläni onkin akustisten kitaroiden laukuissa pienet vipstaakit, vihreät madot, jotka kastellaan ja jätetään kitaran sisään antamaan kosteutta. Päätin tiistaina laittaa ne kuntoon, jotta laskeva ilmankosteus ei tärvelisi upeita kitaroitani.

WhatsApp Image 2020-02-07 at 21.18.09

 

No, siinä samalla, kun kostuttajia räpläilin, laitoin capon komanteen koloon ja aloin rämpyttää. En ole pitkään aikaan soittanut kitaroillani, ja tuntuipa se nyt mukavalta. Laitoin kostutusmadon sivuun, istuuduin sohvalle, ja jatkeskelin soittoani. Tällainen sointusiirtymäriitti syntyi pienillä kätösilläni ja sangen epävireisellä, jos kohta sopivan kostealla kitarallani.

Päivi

Vaimoni sisko, Päivi (nimi voi olla muutettu), on jo pitkään puoli toisissaan haaveillut muutosta maalle. Siitä on tullut meille sellainen yleinen puheenaihe. Ymmärtääkseni Päiville ei niinkään ole väliä missä tällainen mukava maatila sijaitsisi, kunhan vaan se on maalla ja mukava. Enkä ole edes ihan varma, kuinka tosisaan hän tätä miettii.

Kävimme tässä kylässä eräillä ystävillämme, jotka asuvat maalla. Kysyin Päiviltä, että haluaisitko sinä tuonne muuttaa — tämähän nyt olisi maalla. Siihen Päivi vastasi, että en nyt ikinä tuonne. Se on liian kaukana ja ei muutenkaan sopiva. Eli kaikki muut on OK, mutta tämä ei kelvannut. Näin meidän Päivi. Ja tästä ajattelin tehdä laulun. Paikkakuntien nimet on muutettu syyllisiä suojellaksemme. Kappaletta tehdessämme, myöskään Laviaa ei vahingoitettu.

Ilmastokatastrofi

Tietysti nykyaikaiseen poptekstiin pitää saada myös ahdistusta ja angstia. Tämän lisäsin toiseen säkeistöön ilmastoahdistuksen muodossa. On jo korkea aika, että Antti Kaukomaan orkesteri ottaa osaa ilmastotalkoisiin.

Video ja lakisääteiset ruokatunnit

Näin nopeasti ja kivutta syntyi tämän kertainen Antti Kaukomaan mahtava ympäristöteko, Lavia. Myös videon teko hoitui riman alta. Se äänitettiin tuossa ruokailuhuoneessa ja sen teko kesti melkein neljä minuuttia. Mutta siihen sisältyy onneksi myös ruokatunnit.

Ja ihan lopuksi vielä yksi seikka. Tätä ei nyt sitten ole hierottu missään määrin loppuun. Raidalla on monta epätarkkuutta, epävirettä ja epäonnistumista. Mutta jotenkin se nyt tuntuu hyvältä. Kun Antti Kaukomaa -orkesterin manageri ja henkinen isä Kari Paukolakaan ei niitä käskenyt korjaamaan, niin tässä se nyt on. Sopivasti vaiheessa.

Sininen iskelmä

Musiikkifilosofiaa ja tyylisuuntanurkkakuntaisuutta

Musiikin tekemistä ei pitäisi ottaa vakavasti. Maailmassa on paljon oikeasti tärkeitä ja vakavia asioita, ja niissä kannattaa olla tarkkana mitä tekee ja miten. Aivokirurgia, esimerkiksi. Ja politiikka. Musiikin tekemisessä turha pieteetti ainoastaan nostaa tekokynnystä ja lopulta käy niin, että ei tee musiikkia enää ollenkaan. Ja se olisi jo kyllä vakavaa se!

Sävelisin siis taas uuden Antti Kaukomaa -rallin. En pohtinut aihetta, en miettinyt mistä saadaan näppärä sointukuljetus, enkä rakentanut kovinkaan kekseliäitä melodiakoukkuja. Väkersin suoraviivaisen mollikierron ja lauloin siihen päälle melodian. Näitä on tehty Suomessakin monia biljardeja, joten jotain oikeaa tällaisessa on.

Kesken äherryksen ja äänittelyn huomasin, että tämä yksinkertainen kappale vaatii kuitenkin jotain omaleimaista, jotain ylentävää, jotain upeaa. Kappaleeseen piti saada jokin sellainen elementti, joka antaa sille olemassaolon oikeutuksen.

Vieraileva tähti

Miika Parkkinen on tamperelainen trumpetisti. Olen ihaillut hänen soittoaan ja ennen kaikkea sitä lyyristä otetta, joka hänellä on soittoonsa. Miika kiinnittää kovasti huomiota äänen väriin ja soiton sävyyn. Olinkin kovin innostunut, kun hän lupautui antamaan panoksensa tälle iskelmälle.

Miika saapui meille Torstai-aamuna. Olin henkisesti varustautunut normaaliin puhaltajadiivarutiiniin ja koitin ehdotella, että laitan nauhan pyörimään ja Miika voisi siinä lämmitellä ja verrytellä herkkiä puhaltajalihaksiaan, ja minä voisi lukea Aamulehden. Mutta eikö mitä — vanhana armeijan soittokunnan liidinä Miika on tottunut aikaisiin herätyksiin ja siihen, että soitto kulkee heti.

— Vedetään heti nauhalle. Otetaan sen verran kokeillen, että voin tarkistaa, millä suukappaleella vedän, Miika ehdotti

Olin iloinen, että lämmittely ei kuulunut Miikan rutiineihin, mutta pidin suukappalehifistelyä turhana keekoiluna. Aavistelin, että niissä ei taatusti ole mitään eroa. Jo heti ensimmäisestä äänestä lähtien Miikan soitto nimittäin kuullosti niin upealta, että ajattelin että tuo sälli voisi varmaan soittaa normaalilla kahdentoistamillin vesijohtoputkella, ja minä en huomaisi mitään eroa. Mutta koska itse en näistä asioista mitään ymmärrä, annoin Miikan tehdä mitä hän halusi.

Ja kappas vain, yllättävän isoja eroja löytyi samalla trumpetilla, samalla äänitysasetuksilla, mutta eri suukappaleella. Teille kultakorville tässä pari kuivaa esimerkkiä kahdesta eri suukappaleesta. Huomaatteko eron? Erittäin mielenkiintoista — ja hauskaa, että sain kotioloissa Miikan soiton näinkin hyvin tallelle!

 

Iskelmätehtailua

Kyseessä on siis iskelmä. Miika oli vahvasti sitä mieltä, että trumpettivälikkeiden ja lopun soolon pitää olla linjassa kappaleen kanssa — ei mitään soittotaitobriljeerausta tai tilulilua. Hän sommitteli itse välikkeiden melodiat ja haki mielestäni niihin juuri sopivan melodian, fraseerauksen ja äänenvärin. Ne ovat vähäeleisiä, linjakkaita ja uskomattoman kauniita. Vireen kanssa ei Miikalla tunnu olevan mitään ongelmia. Ällistyttävä torvensoittaja!

Suomalainen, slaavilainen ja osittain myös italialainen iskelmä perustuu vahvasti molliin. Mollikierto on yleisesti käytetty iskelmän rakenne — hieman niinkuin kolme sointua rockissa. Näitä kumpikin rakennepalikoita voi sumeliematta käyttää uudestaan ja uudestaan, ja ne ovat niin moneen kertaan uudelleenkäytettyjä, että plagionnistakaan ei enää voi olla kysymys. Hyvällä omallatunnolla siis voi säveltää saman laulun uudelleen, uudelleen ja uudelleen. Ja uudelleen.

Eli näin, sokeripitoista iskelmää, silvu plee. Antti Kaukomaan viihdeorkesteri solistina Antti Kaukomaa, featuring Miika Parkkinen: Sininen.

 

”Boney M” — featuring ”Juha Tapio”

Sanoma kirkosta

Mietitkö koskaan, mitä olisi voinut olla? Mitä, jos olisit silloin tehnyt sen? Jos olisit lähtenyt? Jos olisit tarttunut asiaan ja muuttunut? Tai mitä, jos Juha Tapio olisi laulanut Boney M:ssä? Tämänkertainen Antti Kaukomaa -ralli on näiden kysymysten äärellä.

Olin viime sunnuntaina kirkossa, ja pappimme puhui siitä, mikä on meidän identiteettimme ja potentiaalimme. Yhtenä lähdeaineistona — tietysti Raamatun ohella — hän käytti urheilulääkäri Aki Hintsan kirjaa Voittamisen anatomia, jossa Aki kiteyttää menestyvien ihmisten onnistumisen kolmeen itselle esitettyyn kysymykseen jotka hän nimeää coreksi:

  • Tiedätkö, kuka olet?
  • Tiedätkö, mitä haluat?
  • Hallitsetko omaa elämääsi?

Kesken saarnan lähetin itselleni whatsapilla tämän laulun kertosäkeistön sanat jotka siinä kuunnellessa Akin ajatusten pohjalta kirjoitin. Kirkossahan puhelimen käyttö on tuomittavaa, mutta annetaan nyt armon käydä oikeudesta tämän kerran. Mitäs sitä nyt ei taiteen eteen tekisi!

Nyt kun laulu on tehty, niin pitäisikö lukea se kirjakin? Siis se Akin kirja.

Kitara

Tänä maanantaina istuskelin kotisohvalla ja kaivoin pitkästä aikaa akustisen kitaran laatikosta. Olin juuri katsellut juutuubista 90-luvun ikonin Lisa Loebin upeaa versiota hitistään Stay,  jossa hän oli vetänyt kapon aivan tappiin. No minä siitä innostuneena vedin omani viidenteen väliin ja aloin rämpyttää. Kitarasta ilmestyi yllättäen Juha Tapio. Mysterious are the ways of the Lord! Tästä sitten syntyi tämän kertaisen laulun säkeistöosuus, jonka tuunasin kertoon sopivaksi.

8_img057-4

On muuten upeeta, kun parissa päivässä voi tehdä tällaisen iskelmän harrastestudiossa. On tää teknologia upeeta.

Niin, se kerto johon sanat tehtiin kirkossa, se on Boney M:ää ja vanhaa eurodiskoa. Tälläkertaa siis olemme varsinaisen sillisalaatin eli fuusion ääressä. Boney M featuring Juha Tapio by Antti Kaukomaa; genre gospel.

Vene

Kävin eilen veneellä ja kuvasin musiikkiin videon. Ei tämä nyt kovin monimutkaista ole. Tällainen tuli:

 

Laulu luopumisesta

…mutta ensin jotain ihan muuta….

Soinnuista

Soinnutus antaa laululle harmonian. Leirinuotiolla akustisella kitaralla laulun alle lisätyt kolme sointua tukevat laulamista ja antavat sille ryhtiä ja ilmettä. Vapaassa säestyksessä ne ovat avainasemassa, ja pienellä harjoittelulla kuka tahansa oppii löytämään soinnut yleisimpien laulujen säestykseen. Niinpä itse soittoa opiskellessani aina ihmettelin, kun konservatoriossa sointujen käsitettä tai soinnutusta ei tullut vastaan kuin vasta vasta myöhään kenraalibassoteoriakursseilla. Itse väittäisin, että kaikenlainen soittoharrastus kannattaa aina aloittaa soinnuista ja sointujen lainalaisuuden ymmärtämisestä — ei sormitekniikasta eikä nuottien luvusta. Soinut ja rytmi ovat avain kaikkeen soittamiseen, improvisaatioon, säestämiseen ja säveltämiseen.

3AJ_5656

Tämänkertainen Antti Kaukomaa -hitti syntyikin sointujen syövereistä. Laulu on jälleen sangen yksinkertainen, ja siinä on ainoastaan kaksi osaa, A ja B. En ole kertosäkeistöjen ystävä, en. Jatsatakseni kappaletta hieman, kirjoitin A -osan C-duurista ja B osan Es -duurista. A -osassa asian juures on sointuihin johdattelevat eräänlaiset haamusoinnut. Eli sen sijaan että pläjäytettäisiin suoraan sointuun, käydään ikäänkuin kiertotietä hakemassa hieman vauhtia. Tämä on perussoinnutuksen jälkeen mielestäni se seuraava juttu, jota kannattaa soittoa opetellessa tutkia: voisiko soitantaa piristää ns. pienillä haamunuoteilla tai kuten tässä, peräti haamusoinnuilla.

Tämänkertaisessa laulussa on A -osassa (Jos sun pitää mennä …) on sangen monta tällaista haamusointua, ja osa niistä käy melko kaukana kotoa. Yksinkertaisessa muodossaan A -osan jäkimmäisella puoliskolla on hyvin perinteinen C-duuri ⇒ d-molli sointuvaihdos. Mutta sen sijaan, että orkesteri menisi suoraan d-molliin, niin kitara ja piano käyvät haamuliemassa ensi A-duurissa ja sitten C-duurissa ja laskeutuvat sitten vasta d-molliin, kun taas basso jyrää suoraan d-molliin ilman kikkailua. Tämä sointukulkuharhailu oli muuten lähtökohta koko laulun harmoniaan.

Tällainen sointujen johdattelu käy kuitenkin ajanoloon hermon päälle, ja liika on aina liikaa. Niinpä B-osassa on tarkasti valvottu, että orkesteri menee joka soinnun kohdalla suoraan asiaan eikä harhaile.

Wurlitzer

Tämäkin laulu on sävelletty Wurlitzer sähköpianon ääressä. Se on sangen inspiroiva soitin joka on tarvittaessa joko pehmeä tai muriseva nallekarhu. Wurlitzer on yksi niistä instrumenteista, jonka äänitän suoraan linjaan ja melkein aina en käytä yhtään mitään efektejä ta modifikaatioita. Hieman kompressoria tasaamaan ja hieman EQ:ta ottamaan pois ihan alimmat mörinät. Hyvän instrumentin luonteenpiirteisiin kuuluu se, että ääni on sellaisenaan valmis, ja tarvittavat efektit pystyy tuottamaan soittamalla. No, lopulliseen sovitukseen Wurlitzer kyllä sitten jäi ainoastaan soolosoittimeksi. Sain mielestäni tavallisen pianon toimimaan laulussa paremmin.

8_img067.jpg

Tarina

Tämä laulu kertoo luopumisesta ja siitä, miten luopuminen on ainoa keino tehdä tilaa uudelle.

Jos sun pitää lähteä pois, lähde jo tänään…

En tiedä onnistuinko kuvaamaan tätä aihetta niin, että se välittyisi kuulijalle. Laulun teksti on omasta mielestäni toiveikas.

Videosta huomataan, että 2019 veneilykausi on alkanut. Siitä ei luovuta vaikka kaikki muu katoaisi. Sen pitemmittä turinoitta, tässä laulu, silvu plee:

 

P.S. Jälleen kerran kiitokset Paukolan Karille sparrauksesta ja avusta arrissa ja miksauksessa. Kun lähetin hänelle ekan version hän sanoi että ryhditön romu, mutta on tässä jotain aineksiakin. Suurinpiirtein näin. Kiitos!

Lataa levy!

Jopas! Sain lopultakin kuusi kappaletta viimeisteltyä ja julkaisuun. Hauska projekti.

Antti Kaukomaa_album_art

Päätin jokunen viikko sitten, että viimeistelen muutaman Antti Kaukomaakappaleen levyksi asti. Korjaan tekstejä, soittoja, lauluja, miksaan uudelleen, masteroin, ja julkaisen. Olen myös niin vanhanaikainen henkilö, että tykkään albumeista; kokonaisuuksista joissa kappaleiden järjestys on mietitty, niiden maailma ja äänitasot sopivat toisiinsa, ja kokonaisuudella on jonkinnäköinen dramaattinen kaari: alku, välihuipennus ja loppu. Nyt siis julkaisin Spotifyalbumin Antti Kaukomaa: Jäätelöä ei saa kuin kaupasta sekä valokuvasarjakoostelman (=video ilman liikkuvia häiriötekijöitä) nimikkolauluun Facebookissa. Albumin kappaleet ovat

  1. Jäätelöä ei saa kuin kaupasta
  2. Luumupuu
  3. Pieni poika
  4. Juha Lehtonen
  5. Perhonen
  6. Saunalaulu

Jäätelöä … ja Saunalaulu, eli levyn avaus ja lopetus ovat kovin syksyisiä. Mutta syksyhän on hienointa aikaa! Luumupuu puhuu itsensä voittamisesta — siis muun muassa tämän levyn tekemisestä, Pieni poika työelämän paineista ja Perhonen lasten kasvamisesta. Näistä lauluista Juha Lehtonen on teksteiltään kokonaan uusi kappale. Se kertoo toisen divisioonan jääkiekkojoukkueen pakista, joka nauttii pelistä, mutta ei ikänä päässyt NHL:ään. Oman elämänsä kunnioitettava sankari.

Ja kaikki sävellykset, sanotukset, laulut ja soitot ovat itse omilla käsillä omassa työhuoneessa tehtyjä. Paukolan Kari toimi hommassa ihan oikeesti tuottajana niin, että hän lopulta oli mukana valitsemassa laulut levylle, auttoi sovitusten ja laulujen viimeistelyssä, oli kanssani masterointiretkellä Kuhmoisissa ja on muutenkin ollut korvaamattomana apuna tässä harrastuksessa. Masteroinnin teki Virtalähde Masteringin Jaakko Viitalähde. Minä ja Karppa kytättiin selän takana.

6_img244

Kyttäystä

Osana tätä projektia mietin myös äänitteen visuaalista ulkonäköä. Päätin tehdä kaikki kuvamateriaalin perinteiseen mustavalkovalokuvaukseen perustuen.

6_img272

Hasselbladin laajakulmakamera ja vedoksia

Kaikki kuvat siis ovat itseni ottamia ja kehittämiä. Tämäkin sitä käsinetehtyä — kuten musiikki. Ja julkaiseva taho on Levy-yhtiö Käsintehtyä Musiikkia. Vielä joskus tehdään kunnon vinyyli levynkansineen ja muineen, mutta nyt siis tämä.

Antti Kaukomaa: Jäätelöä ei saa kuin kaupasta!

Maaseutumasterointia

Miksi masteroida?

Äänitteen teossa on sangen monta vaihetta. Ensin laulut täytyy yleensä jollakin tavalla säveltää, sanoittaa ja sovittaa; tietysti joillekin ne vaan tulevat tai laulut kirjoittavat itse itsensä, mutta minä en tiedä sellaisesta mitään. Joka tapauksessa, sen jälkeen teokset pitää soittaa, laulaa ja äänittää. Laulut, rummut, bassot, pianot ja muut härpäkkeet äänitetään yleensä tietokoneen muistiin ääntysohjelmalla, ja tällainen ohjelma siten mahdollistaa eri soitinten ja laulajien kuuntelemisen yhtä aikaa.

Tämän jälkeen nämä eri soittimet ja laulut miksataan yhteen kokonaisuudeksi. Tässä vaiheessa huolehditaan siitä, että eri elementtien äänentasot ovat sopivalla kohdalla. Laulun täytyy kuulua selvästi, basso ei saa peittää alleen laulun alempia kerroksia, ja triangelin täytyy myös kuulua. Tässä miksausvaiheessa syntyy laulun kokonaisuus ja yleisilme.

Näiden vaiheiden jälkeen on kuitenkin jäljellä vielä muutama armottoman tärkeä vaihe; niistä varmastikin tärkeimpänä masterointi. Masteroinnissa valmiiksi yhteen miksattu musiikki otetaan tarkastelun kohteeksi kokonaisuutena — ei enää instrumentti kerrallaan — ja muokataan se parhaaseen mahdolliseen kuntoon erilaisia jakelukanavia varten. Masterointivaiheessa keskitytään musiikin eri taajuusalueisiin, äänellisiin painopisteisiin, lopulliseen stereokuvaan, musiikin lämpöön ja dynamiikkaan. Jos perusmiksauksen tuotos on periaatteessa tasapainossa olevaa musiikkia, niin hyvän masteroinnin jälkeen hyvän kuuloinen musiikki kuulostaa erinomaiselta. Se on avaraa, lämmintä, vivahteikkaista, ja se saa jalat liikkumaan. Jos miksattu tuote on pesty auto, niin hyvin masteroitu musiikki on se sama auto kalliilla vahalla vahattuna ja kumiosat silikonilla pyyhittynä.

5_img607

Masteroimaton Isuzu Bellett

 

Kun taidot loppuvat

Yritin ensin masteroida tulevan Antti Kaukomaa Spotifylevyn itse. Katselin juutuubeista masterointiohjeita, latailin mittareita ja kompressoreita, ja ruuvasin potikoita. Sain lauluja parempaan kuntoon, toki. Mutta huomasin selvästi, että jotain nyt jää puuttumaan. Menobiiseistä puuttui se viimeinen uumph, ja hitaista se intiimisyys ja lämpö jonka tiesin jossain olevan, mutta en vaan saanut esille. Latasin muutaman laulun koemielessä LANDR -masterointipalveluun, jota pidetään alan parhaana automaattimasterointikoneena. Tällainen palvelu pyrkii tekoälyalgoritmeillä automaattisesti masteroimaan valmiita miksattuja lauluja. Mutta LANDRin tulos oli vielä huonompi kuin omat yritykseni.

Juttelin asiasta Paukolan Karin kanssa. Karihan on muutenkin ollut aivan avainhenkilö projektin eteenpäin viemisessä. Hän tekee työkseen ääntä mm. Riihimäen teatterissa, on  tehnyt monta levyä tuottajana ja soittajana, ja on armottoman kova luonto- ja maisemakuvaaja. Lisäksi hän ei tyyppinä ole kovin ärsyttävä. Karin kanssa päätimme, että tarvitsemme tässä vaiheessa ulkopuolista apua. Niinpä käännyimme ammattimasteroija Jaakko Viitalähteen puoleen. Olimme kuulleet hänestä paljon hyvää. Jaakolla on vanhaan navettaan rakennettu masterointistudio Virtalähde Mastering Kuhmoisissa Keski-Suomessa. Varasin Jaakolta ajan, uploadasin sekä raakamiksaukset että omat masterointiräpellykseni Jaakolle ja sain Jaakolta vastauksen:  ”….Hyviltä kuulostivat, vähän painottuneet tuonne 600Hz nurkille, mutta sitä on helppo keventää.  …

Sessio maalla

Karppa tuli Riihimäeltä junalla Keskiviikkoaamuna ja hyppäsimme Tampereella autoon kohti Kuhmoisia. Keli oli aivan erityisen upea marraskuisen matalan auringon valaistessa Pelisalmen kivikkoista vesistöä ja Päijänteen rantoja. Minulla oli tietysti vanha Hasselblad mukana, ja pakotin meidät pysähtymään pienelle valokuvaustuokiolle.

6_img233   6_img234

Matkakuvausta

Saavuimme Jaakon studiolle klo 11:n maissa. Koko paikka on idyllinen pienen puron varteen 1800 -luvulla rakennettu maatalokokonaisuus. Jaakko on rakentanut studionsa vain ja yksinomaa masterointitarkoituksiin, ja sekä akustiikka että laitteisto on hiottu pieteetillä. Karppa kiinnitti huomiota mm. siihen, että miksauspöydän kaiuttimiin päin oleva takaseinä oli muotoiltu pyöreäksi mahdollisten miksauspöydästä tapahtuvien ääniheijastumien minimoinniksi! Lisäksi studiossa oli mukana masteroimassa maailman mukavin koira ja hauska kissa. Mitään ei oltu jätetty sattuman varaan.

6_img243.jpg

Perästä pyöreä

Aloimme käydä lauluja läpi suunnitellussa julkaisujärjestyksessä. Ensimäiseksi työn alle pääsi “Jäätelöä ei saa kuin kaupasta” -eurosoul. Omassa masteroinnissani se jäi ohueksi ja hieman ruotsinlaivalaiseksi. Jaakolla oli asiasta näkemys ja hän ruuvaili alapäähän lisää tukevuutta ja sai esille vallankin laulun loppupäässä olevat tärkeät bassolinjat. Ylärekisterissä Jaakko sai aikaiseksi avoimen ja erottelevan maailman. Esimerkiksi komppipelti C-osan soolossa vie orkesteria eteenpäin kuin — sika limppua. Ja keskeltä lähti pois hiilihydraattipitoista pullamössöä. Kaikista kappaleista olin juuri tämän laulun omaan masterointiini kaikkein tyytymättömin. Olikin hyvin rohkaisevaa kuulla, että Jaakko sai kaivettua tästäkin kappaleesta sen eteenpäinvievän sykkeen.

6_img247

Jaakko kaivaa

Oli helpottavaa huomata, että miksaukset olivat hyviä. Emme joutuneet korjailemaan mitään suurempia mokia tai peittelemään miksauksen ongelmia. Niinpä masteroinnissa tehtiin hyvinkin pieniä asioita — alle desibelin EQ-korjauksia, yhteen lauluun ihan aavistus lisää tilaa kaiulla, useampia päällekkäisiä kompressoreita kuitenkin niin, että mikään niistä ei vaikuta kuin aivan minimaalisesti alkuperäiseen miksaukseen. Mutta ammattimiehen käsissä näistä pienistä asioista syntyy se yhden mikrosievertin paksu vahakerros, joka saa auton loistamaan paremmin kuin uusi (tässä kyseessä on luumupuunomainen vertauskuva, ihan vaan  lukijalle tiedoksi). Koko tämä ammattilaisen masterointi on hieman taianomaista puuhaa. Jaakko säilytti Antti Kaukomaan Kaukomaana, mutta teki siitä vaan paremman!

6_img250.jpg

Laatikon ulkopuolista elektroniikkaa

Masterointisession lopuksi tarkastimme, että laulujen tasot olivat sopivat, kappaleiden alut ja loput siistittiin, ja valmis masteroitu tuotos äänitettiin omaksi tiedostokseen. Niin, nimenomaan äänitettiin, sillä Jaakolla on käytössään paljon vanhaa analogista laitteistoa, ja masterointi tapahtuu siis osittain perinteisesti “out of the box”, ei digitaalisesti softalla tietokoneen varassa. Jaakko totesikin, että jo pelkästään se, että antaa äänen uida näiden upeiden vintagelaitteiden läpi, ihan vaikka ilman säätöjä, parantaa ääntä. Jotain lämpöä ja korvaa miellyttävää niistä tarttuu matkalla mukaan.

Loppuhuimennus

Nämä Antti Kaukomaa -laulut ovat melko henkilökohtaisia ja kokonaan itse tekemiä ideasta toteutukseen. Niinpä minua yllättäen jännitti mennä ammattilaisen tuomiolle. Ajattelin, että tällaisessa loistavassa kuuntelutilassa huipputason laitteiden kurimuksessa omat äänitteeni kuullostavat huonoilta, amatöörimaisilta, niissä on liikaa pienen työhuoneen maku, ja soitto ja laulu vilisevät epäpuhtauksia ja pikku virheitä. Olikin erittäin rohkaisevaa huomata, että omat tekeleet kestivät tällaisenkin testin ja kuulostivat yllättävän ammattimaisilta ja hyvitä. Kyllä pianotunneilla käynti ennen puberteettia kannattaa!

Masterointisession jälkeen saimme valmiit masteroidut tuotokset mukaamme. Olemme nyt kuunnelleet niitä päivän, ja hyvitä yhä kuulostavat. Oli selvästikin oikea valinta mennä Jaakon pakeille. Tästä tulee tähän mennessä paras Kaukomaa -levy. Sen lisäksi, että tämä vaihe todellakin vaati ammattilaisen laitteineen, ja näinollen lopputulos on sellainen johon emme taatusti olis omin voimin pystyneet, niin meillä oli lisäksi mukava man-day Kuhmoisissa. Päivän päätteeksi kävimme vielä Tampereella masterointi-illallisella. Karppa otti kalaa — minä kuollutta sikaa.

Kala copy

Kuollut kala

 

 

Levyprojekti

Kuuntelin tässä muutama viikko sitten näitä laulujani. Monessa niissä harmittaa tietty epätasaisuus. Jossakin sävellaji on väärä, toisessa lauluraita on vähän mitä sattuu, ja kolmas on tekstiltään keskeneräinen. En ole asioista yöuniani menettänyt, sillä koko Antti Kaukomaa -projektin tarkoitushan onkin ollut eräänlainen pöytälaatikkokirjoittelu, eli omien teosten muistiinlaittaminen.

No,  koiran kanssa lenkillä tuli kuitenkin mieleen, että mitäs jos valitsisisin —katskokaa nyt tuotakin sanaa; eikös ole komea kieli — neljä viisi kappaletta, ja koittaisin viimeistellä ne ja julkaista Spotifyssa Antti Kaukomaa -minialbumina. En tiedä yhtään miten tällainen tapahtuu, mutta sehän tässä hauskaa onkin. Kokeillaan!

Ihan ensimmäiseksi tiesin tarvitsevani tähän hommaan tuottajan joka pitäisi homman edes jossain määrin rehellisenä. Riemukseni armoitettu luonnonvire Kari Paukola lupautui auttamaan. Hän on muutenkin viimeisen kahden vuoden aikana opettanut minulle äänestä enemmän kuin olin siihen saakka kokonaisuudessaan osannut. Pyysin, että Karppa ei päästäis mua liian helpolla vaan vaatisi uudelleenottoja, sovitusten viilaamisia, ja muita niin, että päästään niin pitkälle kuin tällä sapluunalla on mahdollista. Karppa lupautui.

Valitsimme ensin muutaman laulun joita aloimme työstää. Työn alle otimme ”Pieni poika” -slovarin, ”Jäätelöä ei saa kuin kaupasta” -eurorallin ja yhden uuden laulu, joka on jo julkaistun “Valkoinen” -vitsin uudelleenkirjoitus. Muutimme sävellajeja, laulamme juuri lauluja uusiksi, ja korjailemme ohilyöntejä. Josko pukinkonttiin tästä Spotifylevy? Ymmärtääkseni sen voi Spotifysta suoraan tilata postin joulukääreissä.

Pidän teidät ajan tasalla. Voi olla, että menee vielä kiville.

Saunalaulu

Olen viimeisen vuoden aikana kuvannut paljon filmille. Se on harrastuksena vienyt aikaa laulunteolta. Harmi, että vuorokaudessa on ainoastaan 23-25 tuntia riippuen siitä, ollaanko juuri sinä päivänä siirtymässä talviajasta kesäaikaan tai toisinpäin — tai sitten ei.

Sekä musiikissa että kuvaamisessa vähän on enemmän ja yksinkertainen on kaunista. Kummallekin harrastukselle syksy on parasta aikaa, sillä silloin ajatus ja ilma tiivistyy, ja turha juoksentelu vähenee. Vallankin valokuvaamiselle, kesä on oikeastaan turha vuodenaika. Tämä on henkilökohtainen vahva mielipiteeni.

Tein laulun tästä vuodenajasta. Syksy on hienoa aikaa ja motivoi tekemään alastomia kappaleita. Tässä laulussa ei olekaan kuin A ja B osa, sekä väli-intro. Ei edes kertoa ole rakennettu sen paremmin kuin sooloa. Niitä ei nyt tarvita. Vähän introssa ja väleissä vibrastelen melodicalla, tuolla lahjattomien huuliharpulla. Ja kokonaisuus saadaan kasaan reilusti alle kolmessa minuutissa. Nopeammin, kuin valon mittaaminen, aukon ja ajan säätäminen ja sommittelu perinteisessä maisemakuvauksessa. Kännykällä tietysti voi purskemoodissa ottaa 20 kuvaa sekunnissa ja musiikissa vastaavia esimerkkejä löytyy lukemattomia. Mutta ei nyt mennä sinne, ei.

Instrumentointi on pianoa ja hieman säestystä. Rummut on jätetty pahvilaatikoihin, ja rytmisoittimena toimii koulutriangeli ja putkellinen herneitä. Kovia. Jos tarkkaan jaksat kuunnella kappaleen loppuosaan, voit tunnistaa takaa mandoliiniorkesterin. Näin on, soitin muutamat maduskat sisään syyspäivien ratoksi.

3AJ_5289.JPG

Syksy on ihmisen parasta aikaa! Cookie-koira on vähän että noinkohan.

Tässä syksyinen Antti Kaukomaan käsintehty saunalaulu. Hienoa syksyä kaikille!

Kosmonautti

Hankalat tekstit

Pidän kovasti lauluista, joissa teksti ja musiikki luovat oman maailmansa ja siirtävät kuulijan osaksi uutta maailmaa. Pidän kummallisista ja vaikeista teksteistä. Muiden muassa Donald Fagen ja Walter Becker ovat rakentaneet monta tällaista kappaletta.. “Daddy don’t live …” siirtää kuulijan New Yorkiin, “The Caves of Altamira” rakentaa kertomuksensa Espanjassa sijaitsevaan luolastoon, jossa on luolamaalauksia, ja upea Fagenin “Nightfly” levy on kokonaisuudessaan matka 50-luvun Amerikkaan. Oma suosikkini on kuitenkin Steely Danin ”Barrytown” -kappale. Se ei missään määrin ole heidän tunnetuinta tuotantoaan, mutta olen ihastunut ennenkaikkea laulun sanoitukseen, joka kertoo …. niin mistähän se kertoo?

 

… over there in Barrytown they do things very strange…

And though you’d like some company

I’m standing by myself, Go play with someone else

I can see by what you carry that you come from Barrytown

 

Mielestäni Barrytown kertoo sopeutumisen vaikeudesta ja siitä, millaista paine sopia joukkoon ja olla yksi muista voi pahimmillaan olla. Donald Fagen ja Walter Becker kävivät collegessa Barrytownissa New Yorkin osavaltiossa, jossa 70 -luvulla vaikutti Moonies -niminen agressiivinen kultti. Sen jäsenet kulkivat tummissa puvuissa lyhyet hiukset tiukasti kammattuna ja kanniskelivat usein kovatekstisiä plakaatteja. Tässä kontekstissa laulu saa hauskan uuden ulottuvuuden Fagenin ja Beckerin omista kokemuksista.

Neuvostoliiton avaruusohjelma

Tämänkertainen Antti Kaukomaa -laulu on ottanut vaikutteita edellä mainituista kertojista ja vertauskuvallisesta tyylistä. Se on lisäksi jo toinen avaruuskappaleeni. Laulu siirtää kuulijan itänaapuriin ja kertoo hajonneen Neuvostoliiton avaruusohjelmasta sekä sen teknologisista ja inhimillisistä haasteista. Tästä aiheesta on mielestäni ylipäätään kirjoitettu liian vähän musiikkia. Koitetaan kojata tilannetta. Nyt tosin ei lennä Juri Gagarin vaan luultavasti hieman pidemmälle lentänyt kosmonautti.

Olen nyt kahden vaiheilla siitä, että lähdenkö avaamaan tuota tekstiä. Tykkään itse kovasti sellaisista lauluista, joiden teksti ei kerralla aukea, ja joissa aina hieman miettii että mistähän tässä on kysymys. Mitähän tämän kanssa tulisi tehdä? Riittäisiko se, että kirjoitan sanat paperille? No, tässä video:

Videossa näkyvä kamera on 1960 -luvulla Neuvostoliitossa valmistettu Fed-2. Se on Saksalaisen sotaa edeltäneen Leica -kameran kopio, ja Fed-2 kameraan sopiikin Leican 39 mm linssit. Kyseisessä kamerassa tosin on kiinni Neuvostoliittolainen Industar 61 linssi, jotka ovat tyypillisesti jonkin verran radioaktiivisia. No, lapset on onneksi jo tehty.

2_img830

Valkoinen

Aina välillä on hyvä heittää estoja nurkkaan ja tehdä jotain sen enempää ajattelematta tai säätämättä. Näin tänään, ja minulla olikin kovasti mukavaa tämän sarkastisen laulun tekemisessä. Mutta ennen musiikkia vähän asiaa!

Laitteistoa

Minulla on täysin analoginen Moog Little Phatty -syntetisaattori. Se on viimeinen legendaarisen Bob Moogin ennen kuolemaansa 2005 suunnittelema instrumentti. Sen signaalipolku on täysin analoginen, eli sen tuottamassa äänessä ei käytetä lainkaan digitaalitekniikkaa. Siitä tällaiset vanhemmat ukot kovasti tykkäävät. On mukava tietää, että käytössä oleva teknologia on melkein yhtä vanhanaikaista kuin itse on. Lisäksi kultakorvat väittävät, että tällätavalla tuotettu ääni on lämpimämpää ja yhteiskuntavastuullisempaa. No jaa, tiedä häntä, mutta loistopeli on kyseessä.

Toisin kuin digitaalisissa soitintovereissaan, tässä Moogissa on muutama oma kommervenkkinsä. Kun soittimen käynnistää, niin sen lämpenemisessä menee noin kymmenen minuuttia. Vasta sen jälkeen soitin on vireessä ja soitettavissa. Toinen ongelma on se, että sen oskillaattorit ja muut sisuskalut menevät pikku hiljaa pysyvästi harhateille, ja niinpä aina muutaman kerran vuodessa pitää laite jättää yön yli kalibroitumaan. Hauskaa puuhaa.

Toinen omistamani vanhakantainen peli on halpa muovinen Korg Volca Beats rumpukone. Kyseessä on jälleen suurimmaksi osaksi analoginen instrumentti, joka matkii -70 luvun primitiivisiä rumpukoneita. Korg, Roland, ja monet muut valmistajat ovatkin viime vuosina kovasti panostaneet uusiin, mutta vanhasta teknologiasta ponnistaviin laitteisiin, eräänlaisiin retrosoittimiin. Nämä ovatkin edullinen tapa päästä käsiksi analogiseen vanhanaikaiseen äänenmuodostukseen.

3AJ_5004

Moogin ja Korgin lisäksi lähes jokaisessa laulussani on mukana Wurlitzer 200A sähköpiano. Sitä olen jo aikaisemmin kertonut, joten ei tässä nyt siitä sen enempää. Kyseessähän on mekaaninen sähköpiano, joka sekään ei ole nähnyt bitin bittiä — rakennettu -70 luvun alussa. Tämän laulun rytmistö rakentuukin Moog bassosta, Volca Beat rumpukompista ja Wurlitzer pianoriffistä.

James Brown

Laitteiden räpläämisen lisäksi katselin joulunpyhinä Netflixistä dokumentin James Brownista. Hän oli sangen ristiriitainen persoona, mutta varmasti yksi merkittävimmistä muusikoista ja esiintyjistä rytmimusiikin saralla. Eräs hänen musiikillinen keinonsa oli laulujen supistaminen muutaman riffin tai sointukierron ympärille tiiviiksi pläjäykseksi. Armottoman tiukka soitanta ja vokaalityöskentely yhdistettynä yksinkertaisiin teoksiin on leimallista tiukalle ja primitiiviselle James Brown -soundille. Kesken Netflixepisodin hain Volca Beats -rumpukoneeni kaapista ja ohjelmoin siihen James Brownista inspiroituneen rumpukompin. 8/4 biitissä isku ykkösellä ja nelosella. Nuo 1 ja 4 iskut jäivät myös tämänkertaiseen lopputulokseen.

Muuten, tulikin mieleeni, että kun tyttäreni oli vielä pieni, hän katseli Disney prinsessavideoita ja näytteli prinsessojen osat TV:n edessä itse elokuvan aikana. No, näyttää siltä, että kun minä katson musadokumentteja, niin minä samalla ohjelmoin biittejä rumpikoneisiin. Eipä ole omena kauas pudonnut.

James Brown dokumentin, Moogin oskillaattorien kalibroinnin, ja Volca Beatsiin asennettujen uusien AA-patterien jälkeen tällainen riffi alkoikin sitten elää käsissäni.

Laulu keski-ikäisestä valkoisesta miehestä

Olin yhä kovasti James Brown -dokumentin syövereissä. James Brownin yksi kuuluisa teos on ”Say it loud – I’m black and proud”. Tuo kappale sen musiikillisten avujen lisäksi antoi upean boostin mustan nuorison itsetunnolle kuusikymmentäluvun lopun Yhdysvalloissa. Dokumenttia katsellessani syntyi mielessäni täysin epäkurantti aasinsilta omaksi lauluaihioksi: ”Olen valkoinen ja keski-ikäinen”. En jaksanut filteroida tuota ajatusta enkä heittää sitä sinne roskakoppaan, jonne se olisi kuulunut. Niinpä tein siitä laulun meidän alistettujen ja sorrettujen keski-ikäisten valkoisten miesten teemalauluksi. Ja tässä iskee se sarkasmin vaikea ruoska. Osa loukkaantuu.

James Brown vaikutteet näkyvät myös laulun rakenteessa. Koko laulussa ei ole kuin kolme sointua ja yksi ja sama sointukierto alusta loppuun. Ei mitään A-B-C osia eikä muuta hässäkkää. Lisäksi laulussa ei ole oikein edes kunnon melodiaa. Kunhan vaan laulaajollotellaan. Tosin kaikista James Brown -vaikutteista huolimatta laulusta tuli kyllä enemmän Frederik kuin James Brown. Mutta sehän myös passaa mukavasti. Frederik on myös sangen merkittävä hahmo.

Epämukavuusalue

Tunnustan, että en lainkaan ymmärrä räp tai hiphop -musiikia. Ennekaikkea suomalainen puhelaulu on itselleni vaikeaa. En ymmärrä sen lainalaisuuksia, enkä osaa yhtään sanoa mikä on hyvää tai huonoa. Lisäksi genreen rakennettu tietynlainen uho ja huumori menevät kyllä itseltäni pääsääntöisesti ohi; olenhan vanha kääpä enkä ymmärrä nuorisoa. Oli niin tai näin, niin ei toimi itselleni ja mielestäni genren summaa hienosti kukas muukaan kuin Heikki Silvennoinen ja MC Rami Stereo.

No niin. Mikäs siis olisi  oivallisempaa kuin laittaa tähän lauluun keskelle puhelauluosuus ja hiphoppailla koko kappale sinne minne se kuuluu: omalle epämukavuusalueelle. Olenhan kaikkien alojen asiantuntija. Lisäksi tällä tavalla myös myötähäpeä on valmiiksi lauluun sisäänrakennettu.

Valkoinen

Näistä elementeistä syntyi vuoden ensimmäinen Antti Kaukomaa -pläjäys. Ensin huollettiin vanhat analogisoittimet. Sitten katsottiin James Brown -dokumentti. Sitten kasattiin laulu teksteineen kymmenessä minuutissa ja siirryttiin äänittämiseen Cubasessa. Kun siinä kesken äänitysten huomattiin, että kappalessa ei kyllä ole ainesta lauluksi, lisättiin väliin puhelauluosuus, jotta saadaan kolme minuuttia täyteen. Loppuun täytteeksi muutama synasoolo ei niinkään soittamalla kuin filttereitä ja oskillaattoreita ruuvaamalla. Ja lopusta tuli kumma kyllä jollakin tavalla Herbie Hanckockin Lite Me Up -kappaleen kuuloinen Frederikin groovella. James Browinin kanssa tällä ei ole mitään tekemistä.

Koskapa kyseessä ei ole kaupallinen projekti, ja Antti Kaukomaata ei ole oikeasti olemassa, niin tässä teille hyvää alkanutta vuotta. Video on mielestäni onnistunut. Kauan eläköön keski-ikäinen valkoinen mies ja kuviolliset pikkutakit!

Tässä video:

Ja tässä Sound Cloud: