Lavia

Antti Kaukomaan viihdeorkesteri on ollut taas hyvin ansaitulla tauolla

Ei muuten pidä paikkaansa. Yritystä uuden musiikin tekemiseen on ollut, mutta nyt vaan on käynyt niin, että ei oikein irtoa. Olen väsäillyt ralleja ja yrittänyt saada aikaan sellaisia sävyjä, joista itse pitäisin. Olen koittanut rikkoa muottia, tehdä elektronisempaa synttymusaa ja jopa täysin akustista mandoliinispektaakkelia. Olen tehnyt ensin sanoja, sitten säveltä, ja toisinpäin. Mutta ankeaa on ollut. Puristus on kova, mutta tuubi tukossa.

Tällaisen harrastuksen upea puoli on kuitenkin se, että ei tartte, jos ei pysty. Mitään ei tarvitse tehdä loppuun, kaiken voi alkaa alusta, ja taas voi kokeilla jotain ihan uutta. Eikä kukaan sano mitään. Ja puristamatta syntyy hyvä. Tämänkertainen laulu on todellakin pullahti maailmaan ihan itsestään.

Tämän uuden rallin aihio syntyi sohvalla viidessä minuutissa. Sen jälkeen tarkistin muutaman asian Google Mapista, hieroin hieman sanan sälpää, ja vangitsin hetken tietokoneen äänitysnauhalle. Mutta vaikka prosessi oli nopea, niin aika monta asiaa edelsi tätä aktia. Suorituksen takana oli monta tekijää!

Pakkanen

Toissapäivänä oli kova pakkanen. Niinpä lämmitys on kovilla, ja sisäilman kosteus laskee sangen alas. Pahimmillaan se meillä uppoaa alle 20%:n, mutta nyt oltiin 28%:ssa.

Tämä alkaa olla hieman jo haastavaa kitaroiden kunnon kannalta. Kuivassa ilmassa on vaarana, että kitara halkeilee tai sen liimaukset irtoavat. Vähintäänkin otelauta supistuu ja päistään törröttävät otenauhat alkavat haitata soittoa. Itselläni onkin akustisten kitaroiden laukuissa pienet vipstaakit, vihreät madot, jotka kastellaan ja jätetään kitaran sisään antamaan kosteutta. Päätin tiistaina laittaa ne kuntoon, jotta laskeva ilmankosteus ei tärvelisi upeita kitaroitani.

No, siinä samalla, kun kostuttajia räpläilin, laitoin capon komanteen koloon ja aloin rämpyttää. En ole pitkään aikaan soittanut kitaroillani, ja tuntuipa se nyt mukavalta. Laitoin kostutusmadon sivuun, istuuduin sohvalle, ja jatkeskelin soittoani. Tällainen sointusiirtymäriitti syntyi pienillä kätösilläni ja sangen epävireisellä, jos kohta sopivan kostealla kitarallani.

Päivi

Vaimoni sisko, Päivi (nimi voi olla muutettu), on jo pitkään puoli toisissaan haaveillut muutosta maalle. Siitä on tullut meille sellainen yleinen puheenaihe. Ymmärtääkseni Päiville ei niinkään ole väliä missä tällainen mukava maatila sijaitsisi, kunhan vaan se on maalla ja mukava. Enkä ole edes ihan varma, kuinka tosisaan hän tätä miettii.

Kävimme tässä kylässä eräillä ystävillämme, jotka asuvat maalla. Kysyin Päiviltä, että haluaisitko sinä tuonne muuttaa — tämähän nyt olisi maalla. Siihen Päivi vastasi, että en nyt ikinä tuonne. Se on liian kaukana ja ei muutenkaan sopiva. Eli kaikki muut on OK, mutta tämä ei kelvannut. Näin meidän Päivi. Ja tästä ajattelin tehdä laulun. Paikkakuntien nimet on muutettu syyllisiä suojellaksemme. Kappaletta tehdessämme, myöskään Laviaa ei vahingoitettu.

Ilmastokatastrofi

Tietysti nykyaikaiseen poptekstiin pitää saada myös ahdistusta ja angstia. Tämän lisäsin toiseen säkeistöön ilmastoahdistuksen muodossa. On jo korkea aika, että Antti Kaukomaan orkesteri ottaa osaa ilmastotalkoisiin.

Video ja lakisääteiset ruokatunnit

Näin nopeasti ja kivutta syntyi tämän kertainen Antti Kaukomaan mahtava ympäristöteko, Lavia. Myös videon teko hoitui riman alta. Se äänitettiin tuossa ruokailuhuoneessa ja sen teko kesti melkein neljä minuuttia. Mutta siihen sisältyy onneksi myös ruokatunnit.

Ja ihan lopuksi vielä yksi seikka. Tätä ei nyt sitten ole hierottu missään määrin loppuun. Raidalla on monta epätarkkuutta, epävirettä ja epäonnistumista. Mutta jotenkin se nyt tuntuu hyvältä. Kun Antti Kaukomaa -orkesterin manageri ja henkinen isä Kari Paukolakaan ei niitä käskenyt korjaamaan, niin tässä se nyt on. Sopivasti vaiheessa.