Musiikkifilosofiaa ja tyylisuuntanurkkakuntaisuutta
Musiikin tekemistä ei pitäisi ottaa vakavasti. Maailmassa on paljon oikeasti tärkeitä ja vakavia asioita, ja niissä kannattaa olla tarkkana mitä tekee ja miten. Aivokirurgia, esimerkiksi. Ja politiikka. Musiikin tekemisessä turha pieteetti ainoastaan nostaa tekokynnystä ja lopulta käy niin, että ei tee musiikkia enää ollenkaan. Ja se olisi jo kyllä vakavaa se!
Sävelisin siis taas uuden Antti Kaukomaa -rallin. En pohtinut aihetta, en miettinyt mistä saadaan näppärä sointukuljetus, enkä rakentanut kovinkaan kekseliäitä melodiakoukkuja. Väkersin suoraviivaisen mollikierron ja lauloin siihen päälle melodian. Näitä on tehty Suomessakin monia biljardeja, joten jotain oikeaa tällaisessa on.
Kesken äherryksen ja äänittelyn huomasin, että tämä yksinkertainen kappale vaatii kuitenkin jotain omaleimaista, jotain ylentävää, jotain upeaa. Kappaleeseen piti saada jokin sellainen elementti, joka antaa sille olemassaolon oikeutuksen.
Vieraileva tähti
Miika Parkkinen on tamperelainen trumpetisti. Olen ihaillut hänen soittoaan ja ennen kaikkea sitä lyyristä otetta, joka hänellä on soittoonsa. Miika kiinnittää kovasti huomiota äänen väriin ja soiton sävyyn. Olinkin kovin innostunut, kun hän lupautui antamaan panoksensa tälle iskelmälle.
Miika saapui meille Torstai-aamuna. Olin henkisesti varustautunut normaaliin puhaltajadiivarutiiniin ja koitin ehdotella, että laitan nauhan pyörimään ja Miika voisi siinä lämmitellä ja verrytellä herkkiä puhaltajalihaksiaan, ja minä voisi lukea Aamulehden. Mutta eikö mitä — vanhana armeijan soittokunnan liidinä Miika on tottunut aikaisiin herätyksiin ja siihen, että soitto kulkee heti.
— Vedetään heti nauhalle. Otetaan sen verran kokeillen, että voin tarkistaa, millä suukappaleella vedän, Miika ehdotti
Olin iloinen, että lämmittely ei kuulunut Miikan rutiineihin, mutta pidin suukappalehifistelyä turhana keekoiluna. Aavistelin, että niissä ei taatusti ole mitään eroa. Jo heti ensimmäisestä äänestä lähtien Miikan soitto nimittäin kuullosti niin upealta, että ajattelin että tuo sälli voisi varmaan soittaa normaalilla kahdentoistamillin vesijohtoputkella, ja minä en huomaisi mitään eroa. Mutta koska itse en näistä asioista mitään ymmärrä, annoin Miikan tehdä mitä hän halusi.
Ja kappas vain, yllättävän isoja eroja löytyi samalla trumpetilla, samalla äänitysasetuksilla, mutta eri suukappaleella. Teille kultakorville tässä pari kuivaa esimerkkiä kahdesta eri suukappaleesta. Huomaatteko eron? Erittäin mielenkiintoista — ja hauskaa, että sain kotioloissa Miikan soiton näinkin hyvin tallelle!
Iskelmätehtailua
Kyseessä on siis iskelmä. Miika oli vahvasti sitä mieltä, että trumpettivälikkeiden ja lopun soolon pitää olla linjassa kappaleen kanssa — ei mitään soittotaitobriljeerausta tai tilulilua. Hän sommitteli itse välikkeiden melodiat ja haki mielestäni niihin juuri sopivan melodian, fraseerauksen ja äänenvärin. Ne ovat vähäeleisiä, linjakkaita ja uskomattoman kauniita. Vireen kanssa ei Miikalla tunnu olevan mitään ongelmia. Ällistyttävä torvensoittaja!
Suomalainen, slaavilainen ja osittain myös italialainen iskelmä perustuu vahvasti molliin. Mollikierto on yleisesti käytetty iskelmän rakenne — hieman niinkuin kolme sointua rockissa. Näitä kumpikin rakennepalikoita voi sumeliematta käyttää uudestaan ja uudestaan, ja ne ovat niin moneen kertaan uudelleenkäytettyjä, että plagionnistakaan ei enää voi olla kysymys. Hyvällä omallatunnolla siis voi säveltää saman laulun uudelleen, uudelleen ja uudelleen. Ja uudelleen.
Eli näin, sokeripitoista iskelmää, silvu plee. Antti Kaukomaan viihdeorkesteri solistina Antti Kaukomaa, featuring Miika Parkkinen: Sininen.