piano – Antti Kaukomaa

Laulu lasten kasvamisesta

Omien lasten varttuminen ei ole yksinkertainen asia. Minulle lapsia on annettu kaksi, ja aiheesta on kertynyt useampiakin lauluaihioita vuosien varrelta. Tässä lauluista viimeisin. Sain sen jo melko valmiiksi viime syksynä. Lauloin kuitenkin hiljattain raidan uudelleen, sillä tämä lienee kaikista tähänastisista tekosistani vaikein laulaa.

Toisin kuin edellinen Luumupuu -laulu, tämä laulu oikeastaan kirjoitti itse itsensä. Teksti on jälleen hyvin henkilökohtainen ja jopa akuutti. Toisaalta päällimmäisenä on irtipäästämisen tuska, sillä olen luonteeltani kovasti huolestuvaista storttia. Mutta siitä huolimatta, vielä vahvempana on isän ylpeys tyttäristään. Siitä, kuinka heidän varttumistaan on mahtavaa seurata, ja heidän itsenäistymisensä on upea asia. Mutta nuoremman kohdalla, josta tämä laulu kertoo — ei ihan vielä tarvitse päästää irti! Sain myös häneltä luvan julkaista tämän videon.

Laulun rakennuspalikoita

Tämän laulun tunnemaailmaan vaikutti kovasti Norah Jonesin syksyllä julkaisema Day Breaks -albumi. Siihen on muutamaan lauluun saatu äärimmäisen lämmin tunnelma upealla äänityksellä, ja tietysti ennenkaikkea Norah Jonesin hienolla laulannalla ja pianotyöskentelyllä. Vallankin albumin Tragedy -laulu on uljasta kuunneltavaa.

Olin kuunnellut Norah Jonesin albumia muutamia kertoja, ja halusin itse kokeilla miten päästä tuohon maanläheiseen tunnelmaan. Tämä Perhonen -laulun idea oli samaan aikaan pyörinyt päässäni, ja vaikka tekstimielessä näissä lauluissa ei ole mitään yhteistä, musiikillisesti niissä on selkeä yhtymäkohta. Itselläni tuntuukin olevan niin, että vahva kuuntelukokemus synnyttää omaa musiikkia.

Käsintehtyä musiikkia

Oikeaan tunnelmaan pyrin rakentamalla lauluni sovituksen pehmeän Wurlitzer pianon varaan. Wurlitzer on Fender Rhodesin ohella toinen legendaarisista vanhoista sähköpianomerkeistä. Itse pidän Wurlitzerin soinnista ja soittotuntemuksesta jopa enemmän kuin Rhodesista. Wurlitzer on näistä se yksinkertaisempi, karheampi — köyhä maalaisserkku. Kaikki Wurlitzerit ovat hauraita ja vanhoja, sillä suosituinta 200(A) mallia valmistettiin vuosina 1968 – 1983. Niiden kunnossapito on mukavaa harrastelua, mutta vaatii kärsivällisyyttä ja käsityötaitoja.

Wurlitzer 200A

Minulla on itselläni on näitä Wurlitzereita kaksi — vaimon luvalla ostettuna. Miksi kaksi, kysyy nyt joku. Hyvä kysymys — kolme olisi parempi! Fanitin näitä reliikkejä jo hyvissä ajoin ennen niiden hintojen viimeaikaista nousua, joten kohtuuhinnalla on härpäkkeet hankittu. Tässä soi niistä vanhempi, tutkimuksieni mukaan vuonna 1972 valmistettu aikaisempi 200 malli. Se on ehkä hivenen karheammaksi säädetty kuin uudempi kahdeksankymmentäluvun alussa rakennettu kuvassa oleva 200A mallini. Ulospäin mallit erottaa toisistaan helpoiten kaiuttimien ympärillä olevista ruuvinkannoista: 200A:ssa kannat on, 200 -mallissa ei. Tärkeää!

No niin, kamat syrjään ja takaisin lauluntekoon. Pieni yksinkertainen pianoriffi esittelee tunnelman ja palaa aina kuvioihin säkeistöjen välissä. Seuraavassa videoklipissä on Perhonen -laulun välisoittoriffiä 45 vuotta vanhalla Wurlitzerilla ilman mitään efektejä — suoraan pistokkeesta. Mielestäni tuota soundia ja sen lämpöä on paha enää choruksilla tai flangereillä parantaa! Laita kuulokkeet korviin ja tsekkaa. Ja taas ollaan takaisin kamoissa!

Hyvin yksinkertaisella Telecaster kitaroinnilla ja muutamalla Hammondikiekaisulla koitin sitten saada kuulijan mielenkiinnon pysymään yllä. Sähkökitarakin on soitettu pelkästään kompressorilla efektoiden. Tamburiinia lisäsin muutaman heläyksen ja miksasin koko teoksen niin kuivana kuin mahdollista. Lopuksi ajoin kaikki rummut, laulut, bassot ja niin edelleen saman yksinkertaisen hallikaiun läpi. Eli koko teos kudottiin hyvin primitiivistä äänitys- ja miksauskalustoa matkien.

Tässä video. Se on kuvattu viime lauantaina lähellä San Luis Obispoa Kalifornian keskivaiheilla, jossa vanhempi tyttäreni opiskelee. Se perhonen lensi jo.

Ja tässä Sound Cloud

—-

Rakensin laulun. Se ei ole mikään mestariluokan Haivene, mutta ehkäpä veneveistäjän ensimmäinen harjotustyö. Laulun nimi on Onnekkain, ja se syntyi muutamasta peruselementistä — tarinasta, teemasta ja rakenteesta.

Tarina

Yhtenä Joulukuisena iltana 2016, ajelin kotiin töistä. Sattumalta musiikkikirjastoni kätköistä autoradion kaiuttimiin pärähti Ben Foldsin upea kappale “Luckiest”. Kuuntelin sen kaksi – kolme kertaa. Yksi maailman hienoimmista rakkauslauluista! Todellinen Haivene!

Tämä mestariteos selkeän plagiaation lähteenä halusin kertoa jo 27 vuotta kestäneestä onnellisesta avioliitostani, ja siitä kuinka minä tässä suhteessa olen se onnekas. Halusin tarinan olevan hyvin henkilökohtainen — oikeastaan itsekäs — ja kertoa ainoastaan meistä kahdesta. Ja toisin kuin tuo uljas Ben Foldsin kappale, tämä on siis rakenteeltaan sangen yksinkertainen ja jopa introvertti.

Teksti alkoi soida päässäni:

En ole erityisen lahjakas, Enkä taitava töissäni …

näistä huolimatta, …kutsuit minua

En oo varmastikkaan lahjakkain, mutta varmasti oon onnekkain

Teema

Samaan vuodenaikaan kirkossa, jossa sunnuntaisin soitin, laulettiin joululauluja. Itse en joululauluista paljon perusta. Niinpä ne eivät itselleni solju luonnollisesti, ja olin joutunut erityisesti miettimään, että miten joulun tunnelmaa saa sointukulkuihin. Olinkin joulupuuroissani kierrättänyt pientä jouluista pianoriffiä, josta sitten laulu alkoi muodostua.

Rakenne

Tämän yksinkertaisen teeman pohjalta aloin työstää Onnekkain -kappaletta. Lopullisen laulun rakenne lienee yksinkertaisin mahdollinen. Se on A A A — eli siinä on kolme peräkkäistä säkeistöä. Ei kertoja, ei B- tai C-osia, ei introja eikä välisoittoja. Ainoa taiteen alttarille uhrattu kommervenkki on viimeisen säkeistön urkusoolo.

Säkeistö itsessään koostuu kahdesta elementistä. Ensimmäinen on jo tuossa yllä kuvattu jouluriffi. Toinen on, miten sen nyt selittäisi, käynti kesämökillä. Mökillä käynti ei ole mikään universaali musiikkitermi — sitä ei varmasti käytä kukaan muu kuin minä. Se tarkoittaa poistumista kotiteemasta, sävellajista, tai tunnelmasta sellaiseen moodiin, jossa on kiva käydä, mutta josta kaikki tietävät kohta palataan kotiin. Eli kun sävellajin vaihdos on yleensä ikään kuin asunnon muuttamaista — eli takaisin ei palata — mökillä käynti on alusta asti selvästi väliaikaista. Mökille on hauska mennä, mutta vielä hauskempi on palata takaisin sivistyksen pariin.

Ja tässä lopputulos. Tein siitä videon, vaikka videoiden rakentelu ei tähän projektiini oikeastaan kuulu. Videon voi siis katsoa hieman läpi sormien. Monet tosin näyttävät kaipaavan kuvaa musiikin lisäksi, ja hyvin tehty video voisi varmasti tukea musiikkia. No, sain myös videoon ympättyä puuveneteemaa, joten olkoon tässä. Sivun lopusta löytyy myös Soundcloud linkki teille, jotka haluatte vain kuunnella vain laulun.

Melodia on yksinkertainen, mutta mielestäni sopii teemaan ja rakenteeseen, eikä taidoillani lauleta kovinkaan monimutkaisia kuljetuksia. Lisäksi olen huomannut, että itselleni laulunrakentajana on usein soinnut ja tila, eräänlainen ambienssi, tärkeämpi kuin melodia. Se on varmasti huono asia, sillä uskoisin, että suurimmalle osalle ihmisistä melodia on se tärkein elementti — tekstin jälkeen. No, niillä mennään, mitä on annettu!