Laulu lasten kasvamisesta
Omien lasten varttuminen ei ole yksinkertainen asia. Minulle lapsia on annettu kaksi, ja aiheesta on kertynyt useampiakin lauluaihioita vuosien varrelta. Tässä lauluista viimeisin. Sain sen jo melko valmiiksi viime syksynä. Lauloin kuitenkin hiljattain raidan uudelleen, sillä tämä lienee kaikista tähänastisista tekosistani vaikein laulaa.
Toisin kuin edellinen Luumupuu -laulu, tämä laulu oikeastaan kirjoitti itse itsensä. Teksti on jälleen hyvin henkilökohtainen ja jopa akuutti. Toisaalta päällimmäisenä on irtipäästämisen tuska, sillä olen luonteeltani kovasti huolestuvaista storttia. Mutta siitä huolimatta, vielä vahvempana on isän ylpeys tyttäristään. Siitä, kuinka heidän varttumistaan on mahtavaa seurata, ja heidän itsenäistymisensä on upea asia. Mutta nuoremman kohdalla, josta tämä laulu kertoo — ei ihan vielä tarvitse päästää irti! Sain myös häneltä luvan julkaista tämän videon.
Laulun rakennuspalikoita
Tämän laulun tunnemaailmaan vaikutti kovasti Norah Jonesin syksyllä julkaisema Day Breaks -albumi. Siihen on muutamaan lauluun saatu äärimmäisen lämmin tunnelma upealla äänityksellä, ja tietysti ennenkaikkea Norah Jonesin hienolla laulannalla ja pianotyöskentelyllä. Vallankin albumin Tragedy -laulu on uljasta kuunneltavaa.
Olin kuunnellut Norah Jonesin albumia muutamia kertoja, ja halusin itse kokeilla miten päästä tuohon maanläheiseen tunnelmaan. Tämä Perhonen -laulun idea oli samaan aikaan pyörinyt päässäni, ja vaikka tekstimielessä näissä lauluissa ei ole mitään yhteistä, musiikillisesti niissä on selkeä yhtymäkohta. Itselläni tuntuukin olevan niin, että vahva kuuntelukokemus synnyttää omaa musiikkia.
Käsintehtyä musiikkia
Oikeaan tunnelmaan pyrin rakentamalla lauluni sovituksen pehmeän Wurlitzer pianon varaan. Wurlitzer on Fender Rhodesin ohella toinen legendaarisista vanhoista sähköpianomerkeistä. Itse pidän Wurlitzerin soinnista ja soittotuntemuksesta jopa enemmän kuin Rhodesista. Wurlitzer on näistä se yksinkertaisempi, karheampi — köyhä maalaisserkku. Kaikki Wurlitzerit ovat hauraita ja vanhoja, sillä suosituinta 200(A) mallia valmistettiin vuosina 1968 – 1983. Niiden kunnossapito on mukavaa harrastelua, mutta vaatii kärsivällisyyttä ja käsityötaitoja.
Wurlitzer 200A
Minulla on itselläni on näitä Wurlitzereita kaksi — vaimon luvalla ostettuna. Miksi kaksi, kysyy nyt joku. Hyvä kysymys — kolme olisi parempi! Fanitin näitä reliikkejä jo hyvissä ajoin ennen niiden hintojen viimeaikaista nousua, joten kohtuuhinnalla on härpäkkeet hankittu. Tässä soi niistä vanhempi, tutkimuksieni mukaan vuonna 1972 valmistettu aikaisempi 200 malli. Se on ehkä hivenen karheammaksi säädetty kuin uudempi kahdeksankymmentäluvun alussa rakennettu kuvassa oleva 200A mallini. Ulospäin mallit erottaa toisistaan helpoiten kaiuttimien ympärillä olevista ruuvinkannoista: 200A:ssa kannat on, 200 -mallissa ei. Tärkeää!
No niin, kamat syrjään ja takaisin lauluntekoon. Pieni yksinkertainen pianoriffi esittelee tunnelman ja palaa aina kuvioihin säkeistöjen välissä. Seuraavassa videoklipissä on Perhonen -laulun välisoittoriffiä 45 vuotta vanhalla Wurlitzerilla ilman mitään efektejä — suoraan pistokkeesta. Mielestäni tuota soundia ja sen lämpöä on paha enää choruksilla tai flangereillä parantaa! Laita kuulokkeet korviin ja tsekkaa. Ja taas ollaan takaisin kamoissa!
Hyvin yksinkertaisella Telecaster kitaroinnilla ja muutamalla Hammondikiekaisulla koitin sitten saada kuulijan mielenkiinnon pysymään yllä. Sähkökitarakin on soitettu pelkästään kompressorilla efektoiden. Tamburiinia lisäsin muutaman heläyksen ja miksasin koko teoksen niin kuivana kuin mahdollista. Lopuksi ajoin kaikki rummut, laulut, bassot ja niin edelleen saman yksinkertaisen hallikaiun läpi. Eli koko teos kudottiin hyvin primitiivistä äänitys- ja miksauskalustoa matkien.
Tässä video. Se on kuvattu viime lauantaina lähellä San Luis Obispoa Kalifornian keskivaiheilla, jossa vanhempi tyttäreni opiskelee. Se perhonen lensi jo.
Ja tässä Sound Cloud
—-
Antti Kaukomaa 