Pieni Poika

Tämänkertainen laulu on tuore tekele. Kyseessä ei ole mikään iloinen ralli, mutta pohdinnan jälkeen päätin laittaa sen tänne, vaikka teksti ja tarina lienevät rajatapausintiimit.

Olen itseni uuvuttanut,

kuin hullu kuuta tavoittanut,

Tänä iltana pieni poika, unelmoi 

Viime Torstai oli töissä rankka ja pitkä päivä. Menemättä yksityiskohtiin, päivä oli yksi niistä joiden takia miettii, että miksiköhän näitä hommia tekee. Uskon, että kaikilla meistä on ollut samanlaisia tilanteita. Sellaisia, jolloin hommat kaatuvat päälle, on pakko tehdä vastenmielisiä päätöksiä, ja joka hetki tuntuu ikuisuudelta.

Kun sitten päivän päätteeksi pääsin kotiin, istahdin pianon ääreen. Avasin Evernote muistiinpano-ohjelman, ja kirjoitin tämän laulun tunteistani. Sanojen, melodian, ja sointujen kirjoittamiseen meni  noin kaksikymmentä minuuttia. Tein siitä sitten hyräillen puhelimeen tällaisen armottoman karkean luonnostelman vielä samana iltana. Tiedoston nimeksi generoitui “My Idea 34”, joka lienee sinänsä turha triviatieto.  Näin karuilta nämä muistiinpanot kuullostavat:

Perjantaina päätinkin sitten pitää vapaapäivän, ja tein laulusta ensimmäisen version. Posti oli juuri toimittanut tilaamani koulutriagelin kotiportaille, ja pääsin heti käyttämään vipstaakia laulunteossa. Edellisessä laulussa oli melodika ja nyt triangeli! Seuraavaksi lapsikuoro? Niin, peruskoulutuksenihan on ala-asteen luokanopettaja — erikoistumisaineena musiikki. No niin, nyt takaisin asiaan!

Nopean laulunteon edellytys ainakin itselläni on se, että käytetään jotain valmiita hyväksihavaittuja elementtejä rakennusaineena. Ei tässä pyöriä olla uusiksi keksimässä. Tässä laulussa kerron pohjana on ns. kvinttikierto, joka on musiikissa paljonkäytetty kikka joko mollikiertona (ala Gloria Gaynor, I will Survive, tai duurikiertona kuten tässä). Kvinttikiertoa käyttivät jo romantiikan suuret säveltäjät, joten mitään hävettävää siinä ei ole. Sovitusvaiheessa sitten lisäilin toiseen kertoo hieman pikkunuotteja välinostoihin, jotta saadaan vähän elämää tuohon tuttuun rakenteeseen. Tässä kerron kierto kertaalleen:

Päätin rakentaa sovituksen vähän rankemmin efektoidun sähköpianon varaan, ja höystää sekaan jatsipianoa. Illalla lähetin version laulusta alfatestaaja Kari Paukolalle. Palautetta tuli, kiitos vaan, ja käytinkin sitten lauantain ja osan sunnuntaita korjatakseni falskia laulua ja ohisoitettua Wurlitzeria Karpan vinkkien pohjalta.

Minulla on nyt sovitusmielessä sellainen vaihe menossa, että less-is-more. Jotenkin tuntuu, että mitä vähemmän lisään instrumentointia, sitä paremmin saan sovitukset toimimaan. Ja sitäpaitsi, jos laulu rakenteineen on itsessään huono, niin ei se lisäyksillä parane.

Vanha ystäväni Jorma Kallela kuunteli myös version tästä tekeleestä. Hänkin antoi rohkaisevaa palautetta. Kiitos siitä hänelle. Tällatavalla harrastelijana sitä tarvitsee positiivista palautetta. Itselleni tämä nappuloiden ruuvaaminen, miksaaminen ja masterointi on nimittäin ihan uutta kamaa. Olen viime aikoina sitä yrittänyt kovasti opiskella ja olen alkanut ymmärtää, miten vähän ymmärrän. Siksipä pyydän, että kuuntelet tämän kuulokkeilla tai kunnon kaiuttimilla. Kuten sanottu, suoraan tietokoneesta tai puhelimen kaiuttimesta kuuntelu on sama, kuin että maistelisit viiniä emalimukista. Saahan niin tehdä, mutta tyhmää se on!

Videon –niin se näköjään näihin täytyy tehdä– koitin tehdä sillä tavalla abstraktisti, että siinä kuvien kautta välittyisi se sama tunnelma, jota laulussa yritän välittää. Samalla se toivottavasti ei vie tilaa pääasialta — musiikilta. Tällä kertaa ei koiria eikä laulavia keski-ikäisiä miehiä, vaan enemmän sitä käsityömeininkiä. Ja pari marjaa.

Pieni Poika:

…ja SoundCloud ilman kuvaa.

 

Ja jos sinua kiinnostavat nuotit ja sanat, niin ne löydät täältä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s