Kantrilaulu

Innostuin muutama vuosi sitten laulujen teosta. Rakensin kotistudion, ostin äänitysohjelmistoja ja virtuaali-instrumentteja. Aloitin tämän blogin. Opettelin kunnolla äänittämään ja miksaamaan. Lopulta kasasin Spotifyhin kokonaisen albumin. Ja mukavaa oli.

Huomasin nopeasti, että työskentelytapani urautui aina hyväksi havaittuun työn kulkuun. Ensin kehitin laulun aiheen ja kirjoittelin alustavat sanat. Sen jälkeen käynnistin Cubase -ohjelman, tein rummut ja basson ja soitin pianoraidan. Tämän jälkeen aloin laulaa, ja siinä samalla viimeistelin tekstin ja kappaleen rakenteen. Lopulta lisäsin oman mielen mukaan virtuaali-instrimentteja, kuten urkuja, viuluja, ja torvia, ja soitin usein pianot ja bassot vielä uusiksi. Lopuksi miksasin, masteroin ja julkaisin. 


Alussa homma oli tavattoman mukavaa. Oli hienoa huomata, että näin kotioloissakin pystyy saamaan aikaiseksi hyvälaatuista ääntä. Kappale saattoi olla aktiivisena Cubase -projektissa montakin viikkoa, ja palasin siihen aina, kun aikaa oli. Rakentelin pikku hiljaa, parantelin, hioin, ja väsäsin. Joskus saatoin vain soitella oman kappaleeni mukana mitä kummallisimpia riffejä ja sooloja — ihan vaan leikkiäkseni. Itseäni ei ole koskaan tietokonepelit kiinnostaneet, ja tämä lienee itselleni lähinnä jotakin sellaista. 

Cubasesta ei soittimet lopu!


Mutta sitten jotenkin alkoi kyllästyttää. Koin, että kun alkuaikoina kehityin harppauksin, sain äänityksen toimimaan, onnistuin sovituksissa ja sain miksattua ja masteroituakin kappaleeni, niin tämä eteenpäinmeno tuntui mukavalta. Mutta sitten homma jotenkin uraantui. Tiesin, että  saan tuolla omalla työnkulullani aikaiseksi sen saman laulun jonka viimeksikin kirjoitin. Sen hieman hengettömän virtuaali-instrumenttipopin. Mutta en enää päässyt eteenpäin. Koitin muuttaa tekemistäni, mutta aina se vain valui niihin samoihin uriin, ja aina sieltä lopuksi tuli se sama kappale ulos. Se, jonka olin jo tehnyt kymmenen kertaa.


Ainakin kymmenen!


Aloitin muutama vuosi sitten valokuvaamisen, ja valokuvaan nykyään paljon. Olen voittanut kilpailuja, rakentelen parhaallaan seuraavaa näyttelyäni, ja muutenkin otan valokuvauksen aika vakavasti. Olen innostunut perinteisestä fimikuvauksesta, sillä se työprosessi sopii itselleni, ja saan sillä aikaiseksi sellaista jälkeä, joka itseäni miellyttää. 


Aivan kuten musiikissani, pyrin alussa saamaan perusasiat hallintaan. Koitin saada asiat teknisesti loistavaksi ja olin aina iloisesti yllättynyt, kun sain terävän ja sävykkään kuvan aikaiseksi. Hankin huippukameroita, kuten Rolleiflexeja ja Hasslebladeja sekä laakafilmikameroita, joilla saa vieläkin sellaista jälkeä aikaiseksi, johon digitekniikka ei pysty. 


Mutta sitten törmäsin Holgaan. Holga on kiinalainen muovinen muutaman kympin lelukamera. Se tuottaa huonolaatuista ja vääristynyttä kuvaa, vuotaa valoa, ja säätömahdollisuudet ovat minimissään. Kuvien laidat ovat suttuisia ja kuvat vääristyneitä. 

Holga on varmasti yksi huonoimpia kameroita ikinä!


Rakastuin Holgaan. Sen rajoitteet paransivat valokuvaustani. Minun oli entistä enemmän mietittävä, mikä kuvassani on oleellista ja kertomisen arvoista, ja sitten miettiä, miten sen saan katsojalle välitettyä Holgan mahdottoman huonon teknologian läpi. En voinut mennä piiloon teknisen suoritteen taakse, vaan ainoa mahdollisuuteni oli sommitella ja kuvata niin, että rajoitteista huolimatta kuva olisi kiinnostava. Holga siis pakotti minut kuvaajana keskittymään oleelliseen, eikä koittaa korvata sisältöä tekniikalla. 

Holga tekee kaikesta kaunista


Tämä Holga -kokemus innostikin minua miettimään suhdettani musiikin tekemiseen. Mikä musiikin tekemisessä voisi olla se Holga — se sellainen ahtaasti musiikintekoani rajoittava väline, joka pakottaisi minut keskittymään oleelliseen, eikä antaisi mahdollisuutta vielä yhden tingeltangelin lisäämiseen muuten tyhjäntekevän kappaleen kertosäkeeseen?  Parasta laatua ja äärettömiä mahdollisuuksia tarjoava laitteisto on usein myrkkyä luovuudelle.


Halusin kovasti rajoittaa itseäni, ja jollakin tavalla pakottaa tekemistäni takaisin musiikinteon ytimeen virtuaali-instrumenttipankkien selailun asemesta. Koitin ensin digitaalisin menetelmin rajoittaa tekemistäni, mutta itsekurini ei riittänyt. Kuin Henryn Lada talvisella tiellä ajauduin aina vanhoihin rengasuriin, ja vaikka kuinka käänsin ratista, jatkoi Ladani sitä samaa vanhaa tuttua rataa. Jos minulla oli mahdollisuus lisätä virtuaaliviulut kappaleeseeni, niin en pystynyt olemaan lisäämättä niitä. En myöskään kyennyt äänittämään kappaletta ilman klikkiä, enkä millään voinut äänittää lauluja ilman kompressoria ja jälkikäteen lisättyä kaikua. 


Niinpä viikko sitten ostin internetin nettihuutokaupasta vanhan neliraiturin. Tämä primitiivinen laite äänittää vanhanaikaiselle C-kasetille neljä raitaa. Neljä. Kohina on kova, ja kvantisointeja ei ole. Lisäksi en voi käyttää virtuaali-instrumenttejä, ja se itsessään on valtava vapautus.

Yhdeskänkymmentälukua


Tämä laite huutaa kantria! Innostuneena kirjoitin tekstin kymmenessä minuutissa. Sävelsin perinteisen kappaleen täysin ilman briljeerausta ja katsokaa-minua-minä-osaan-jatsia -sointuja. Soitin ensin kitaran. Sitten lauloin. Sitten soitin sähköpianon. Ja lopuksi lauloin stemman ja napsuttelin vähän siinä samalla sormiani. 

Kantrilaulu


Tämä on nyt niin lähellä Holga-valokuvausta kuin musiikinteko minulla voi olla. Tämä on enemmänkin hahmotelma kuin valmis laulu. Raapustelu. Mutta sangen vapauttava. Vähän niinkuin lelukameralla kuvaaminen. Ja taitaa olla niin, että jos ei neljällä kanavalla ja analogidelayllä pysty tarinaa kertomaan, niin ei sitä sitten ehkä kannata kertoa ollenkaan. 

1 vastaus artikkeliin “Kantrilaulu”

  1. Upeaa ja oivaltavan minimaalista! Hyvän biisin ainekset on aivan liian helppo hukata musasoftien rajattomiin mahdollisuuksiin. Oleellinen katoaa efekteihin ja hienouksiin. Citymarket mainostaa lähes kilometriä maito- ja juustohyllyjä. On siinä ihminen ihmeissään halutessaan vain purkin maitoa. Liiallinen valinnan vapaus ja rajattomuus on nykypäivän suurimpia stressin aiheuttajia ja luovuuden tappajia. Eläköön Holga, lehmänmaito ja peruskantri!.

    Tykkää

Vastaa käyttäjälle Juhani Nordman Peruuta vastaus

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s